Biografia

Autokauppa

Autokauppa – suurta huijausta vai kulutusjuhlaa?

 

 

 

 

 

 

 

Tätä mietin, kun on kulunut 42 vuotta siitä, kun ostin ensimmäisen autoni eräänä lauantai-yönä Kervisen Ukon kaupasta (Vauxhal Viva OXY-6) – kiitos Kari, tästä se lähti, ylämäki.

 

tä mietin, kun on kulunut 42 vuotta siitä, kun ostin ensimmäisen autoni eräänä

Autoja on ollut tämän 42 vuoden aikana niin uusia kuin käytettyjäkin useita ja kilometrejä on kertynyt

runsaasti – satoja tuhansia.

Useimmiten olen ollut tyytyväinen ostokseeni, joten sitä kauppaa on pidettävä hyvänä kauppana.
Joskus olen kyllä joutunut pettymäänkin niin saamani välirahaan tai koko kaaran suhteen.
Tuolloin kauppa ei ole ollut hyvä.

Mutta kokonaisuutena kuitenkin, mistä olen maksanut kun kohtuullisia summia olen menopeleihin käyttänyt, on autokauppaa pidettävä kuluttajan kannalta ihan hyvänä. Olenhan päässyt nauttimaan monista kilometreistä eri maisemissa ja maissa.

Eihän se pelin arvo kasva kilometrien kertyessä, eihän se kasva arvo myöskään käytetyllä lenkkitossulla tai kodinkoneella, kun aika kuluu ja käyttö tuo kulutuksen merkit.

Niin ja autokauppa tekee kauppaa elääkseen, eikä se onnistu ilman myyntikatetta.

Autokaupan ala onkin niitä harvoja, missä en ole rahaa tehnyt, ainoastaan menettänyt :/
siispä kannaltani huonoa bisnestä vain taloudellisesti ajateltuna.

Kokemukseni onkin lähinnä rakennusalalta sekä urakoinnin puolelta, että alan kaupasta.
Siellä moni asiakas kuvittelee – erheellisesti, kuten minäkin olen kuvitellut – että asunnon arvo nousee kun se on niin hyvä?!  Eihän se elämä niin kulje. Miksi asuntoni arvo nousisi, kun kaikki sen sisältämän infran ikä nousee ja kuluneisuus näkyy. Vaikka tekisimme sisäremontin, niin perustukset, seinät ym. rakenteet ovat kuitenkin rakennusvuodelta peräisin.

No tuo poikkesi hieman autokauppauralta, mutta menköön sekin samaan syssyyn.

Olen siis omistanut 42 vuotta erikokoisia ja erihintaisia autoja – mutta en yhtään mopoa.
Nyt – 28.6.2018 olen myynyt viimeksi hallinnoimani kulkupelin tietämättä minkä ostaisin seuraavaksi.
Olen siis autoton, mutta pyörällinen.

Yritän pyöräillä tänä vuonna enemmän kuin vuosikymmeniin, saapa nähdä miltä tuntuu.
Tänä kesänä on tullut vasta vaivaiset noin  500 kilometriä köröteltyä kaupungissa, autolla vastaavasti n. 12 tuhatta kilometriä (marraskuusta 2017) – kaupunkiajoa, ihan hukkaa.

Tämän tekstin yritin kirjoittaa jo Faceen, mutta kun liitin vanhoista ajopeleistäni kuva, teksti hävisi, joten tässä tämä on ehkä hieman erilaisena autoiluajatuksena.

 

6-kymppiset, kiitos

Kiitos

Tässä kävi sulatellessa monta päivää, jopa pari viikkoa, että sain sanotuksi kiitos.
Kiitos kaikille, jotka muistitte minua 60-vuotispäivänäni –ja vähän sen jälkeenkin J

Hannan –(vanhimman tyttäreni) kirjoittama kirje saa minut herkistymään uudestaan ja uudestaan
-olen sen lukenut jo monta kertaa.
Kirjoittakaa ihmiset toisillenne – se on hienoa ja kirjeitä on mukava lukea.

Muistan, kun täytyin 18 vuotta – olin töissä, kun täytyin 20 vuotta, olin töissä.
30. ja 40. vuotispäiväni meni sumussa, en muista siitä mitään, ehkä olin töissä.
50 vuotispäivä oli iso ja merkittävä, kiitos siitäkin kuuluu kaikille teille ystäväni.

60 vuotispäivä tuli vähän ”yllättäen” vähän niin kuin vahingossa.
Koko viimeeksi kulunut vuosi meni totaalisen sumussa, mitään kummoista en saanut aikaan,
vaikka paljon teinkin hyvää ja huonoa.

Viime tingassa päätin leipoa pari leipää tumman ja vaalean, joista teimme Piipan kanssa sitten voileipäkakut. Toki Piipa tilasi sitten omenahyvettä –tietysti Antellilta.
Muutamat kaverit piipahtivat kaffelle ja jutustelemaan, kiitos. Kiitos kaukomatkaajille Leenalle ja Kostille, oli mukava tavata jälleen.

1900 luvun alussa syntyneistä hemmoista noin puolet elivät 52 vuotiaiksi ja viidennes 75 vuotiaiksi,
1950 luvulla syntyneistä puolet elävät n. 80-vuotiaiksi. Tästä johtopäätöksenä on vedettävä, että
elän vähintäänkin 20 vuotta ja todennäköisesti paljon enemmän, onhan minulla mukava vaimo ja mukavat lapset lapsenlapsineen. Niin ja purjehdus ei ole koskaan turhaa, siinäkin on vielä paljon oppimista.
Tästä tulikin mieleeni poikani Mikon kysymys; Ostitko jotain itsellesi 60-vuotislahjaksi? esim moottoripyörän. Mutta en, sillä minullahan on jo kaikkea, on vaimo, on lapsia, on lapsenlapsia, on purjevene, on auto, on asunto, on fillari… ym. Toki ihminen haaveilee milloin mistäkin turhasta ja mukavasta. Kaikki on siis ok ja näillä mennään.

Onhan se hauskaa päästä näkemään lapsenlapset aikuisena ja ehkä vielä paljon sen jälkeenkin.

No siitä tyttäreni kirjeestä vielä. Hän kirjoitti hyvistä puolistani mm.

Huumori:
”Sulla on aina ollut taito naurattaa, oli ne jutut kuinka huonoja tai omituisia tahansa”.
Se on ominaisuus” – ei siis vika, koittakaa ystävät kestää.

Taikatamput:
”kysynkin, että missä se mun muovinen hyljelelu on?” (jonka taioin n. 30 vuotta sitten kadoksiin).
Voi Hanna, en minä voi tietää, se on jossakin taikamaailmassa.
”Myös se kerta, kun esitit syöväsi sen ison pallon ja Veea itki hysteerisesti” – No se nyt vain meni.

Synttäripäivärunot:
Näitä on tullut kirjoitettua vuosikymmeniä eri tilaisuuksiin ja tapahtumiin, joskin
se suoni on nyt hieman tyrehtynyt. Joskus ajattelin jopa ryhtyä kirjailijaksi, mutta sen tehtävän on nyt perinyt Laura sekä Hannakin blogeilla, joka lienee osa nykykirjallisuutta. Mutta kuitenkin periytyvää jo useammassa polvessa, kun isä Taunokin kirjoitti runoja ja muita juttuja.

Rohkeus:
Heittäytyminen moneen mukaan, jossa joskus tuo eliniän odote saattaa kalveta.
Lähteminen kesken onnellisen elämän Sallaan pitämään Lost Pohjoisrinteen kotaa tunturin juurelle.
Se oli yksi parhaista, joskin kalleimmista ”talvilomista” minulla koskaan, mutta jotain uutta on aina kokeiltava, se on tullut varmaankin Lahja-äitini lahjana Karjalan reheviltä mailta.

Yrittäjyys:
Vähintään kolmannen polven yrittäjänä, ei voi kun jatkaa veren viettiä, tehdä ja jaksaa täysillä.
Tämä voi vaikuttaa tuohon eliniän ennusteeseen, ehkä myös positiivisesti.
Vierivä ihminen ei sammaloidu.
Nyt kun alan taas saada kiinni omasta elämästäni, niin eiköhän tässä taas mennä satasta kohti lomatonta elämää, no ei vaitenkaan, nyt osaan jo arvostaa yrittäjyyden lisäksi omaa sekä perheen vapaa-aikaa.

Sosiaalisuus:
Sosiaalisuus ei ole minun Pohjalaista perimää, vaan tulee kyllä selkeästi Karjalasta äidin puolelta,
siellä kaikki olivat ja ovat perin sosiaalisia. Tämä on kyllä jännä piirre.
Isot siskoni Pirkko täysin pohjalainen lähes epäsosiaalinen –ei mikään huono ominaisuus sekään-
ja Liisa täysin Karjalainen sosiaalinen kuin mikäkin ja viimeisenä minä Karja-Pohjalainen välissä ylisosiaalinen ja toisinaan tunturinmutkassa viihtyvä vain tuuli kaverina.

Perhe:
Perheen ”laajennus” Pirjoon toi yhden lisätyttären Charlotten sekä suvun monta puolta lisää elämääni ja sehän sopii minulle erinomaisesti.

Vaarin elämä:
”Vaarina olossa olet mielestäni parhaimmillasi” Hanna kirjoitti. Tuo vaari sana minua kuvaten on hauska, kun ennen vanhaan n. 60 vuotta sitten vaarit olivat vanhoja ihmisiä, nykyään tällaisia nuoria vasta rapiat puolimatkassa elämää.

Vaarina, isänä, ystävänä, kaikilla olomuodoilla on hyvä olla. Muistetaan toisiamme useamminkin kuin vain kerran vuodessa tai vuosikymmenessä ja kirjoitetaan kirjeitä, ne ovat kivoja – Kiitos Riitta ja Luz, kiitos Hanna Marika, Laura Anna Emilia, Mikko Tuomas ja Charlotte, kiitos serkkuni ja ystäväni vuosikymmenten takaa ja edestä.

Tommi, Tomppa, Tuomo what ever

Jarrutien salaisuudet

(Moottoritiellä on kuuma)
Jos näin haluaa tulkita

Toivoisin, toivoisin hirvittävän paljon, että me kaikki autoilijat katsoisimme joskus peiliin, ettei meistä jäisi vain kaunis muisto asfalttiin.

Siellä peilissä pilkittää oma otsa ja naapurin keula, ei lähdetä keulimaan,
vaan vaihdetaan sievästi takaisin sille ajokaistalle (oikealle- vasenhan oli vain ohituskaista).
Jos joku haluaa ajaa jopa ylinopeutta, meidän tehtävämme ei ole mennä henkemme ja muiden hengen kaupalla eteen jarrutaamaan ja toimimaan pikkupoliisina.
Me emme voi tietää mikä hätä sillä kuskilla on, ihan oikeasti.
Sehän voi olla hullu tai humalassa, voi se olla menossa synnyttämäänkin tai what ever. Mennään vaan sinne oikealle ja annetaan sen mennä jookos.

Kesä on tulossa -sittenkin, otetaan se vastaan ilomielin 🙂

Vaimoni – Tiibetin sherpa

Uudet -jo aikaa voimassa olleet- työaikalait mahdollistavat
muunmuassa etätyönä tehtävät työt.
Joillekin se sopii valllan mainiosta ja työnanajakin kiitttää.

Asemasta ja tehtävistä se paljonkin riippuuu miten sen työntekijä ottaa itse ja tekee, unohtamatta työyhteisöä.

Omalta kohdaltani näen muutoksen siinä, että ennen vaimoni oli töissä vain 8-10 tuntia vrk. Nykyisin hänen pitäessän etäpäivää, työt kestävät usein aamusta myöhään iltaan. Jopa niinkin, että etäpäivä jatkeena oleva viikonloppu lauantai- sekä sunnuntai jatkavat etäpäivää, koska mukana kannettava konttori sekä palavereista vapaa etätyöaika sen mahdollistaa.
* (Toki etätyöpäivinäkin on usein palavereita, jolloin näen vaimoni kuulokkeet päässä suhisevan tietokonettaan intensiivisesti tuijottamassa).

Kaikkia töitä ei kuulemma virkapaikalla ehdi tehdä kun palaverit ja työyhteisön ”ylimääräiset” työt ja ”sosiaaliapu” vievät aikataulut sekaisin.

Olisin sitä mieltä, että etätyöstä pitäisi saada vähintään puolitoista kertainen korvaus normaaliin työpaikalla tapahtuvaan työhön. Etätyö tuo kuitenin työnantajalle selvää säästöä, mm energia- ja puhtaanapitokuluissa. Mutta toki tuo myös työn tehokkuutta.

Eihän se varmaankaan kaikilla toimi, mutta työn tuottavuutta onneksi voidaan mitata, jossa selviää ne henkilöt, joille etätyö käy.

Taas tuli maanantai ja virkapaikalle lähtö. siis ihan normaali maanantaiaamu. Vein vaimokullan työpaikan oven eteen, jossa hän ulkoistui autosta käsilaukun, tietokonerepun, harrasterepun sekä perjantain (etäpäivänä) -matkahuollosta noudetun työmaalle tarkoitetun pahvilaatikon kanssa.
Tarkistus vielä kerran, että työpuhelin, sekä oma puhelin on mukana.

Näin Sherpa – vaimoni astui taakkansa kanssa virkataivaaseen ja minä jatkoin matkaani aamutoimiin onnellisena yrittäjänä,
joka on helppoa virkanaiseen verrattuna.

Juoksee kuin hevonen, kantaa taakkansa kuin sherpa

Some

Sosialisen median käyttö ja käyttäytyminen
on väliin kovin pasottaa2930ihmeellinen.
Mitä merkillisintä esitetään, sitä tehokkaammin se leviää.

Some on täynnä loistavia valokuvia ihmisten elämästä ja eri tapahtumista ympäri maailman, jopa niin hyviä,  että kelpaisivat mihin tahansa näyttelyyn tai kodin/toimiston seinälle.

Mikä sitten on julkinen ja mikä yksityinen? Sekin tieto näyttää himmenneen osalta somettajista. Yleensä lupaa kysymättä mitään ei saa levittää tai jakaa ainakaan omanaan. Tämä näyttäisi olevan yleinen tapa nykyisin, tämä toisten kuvan tai äänen käyttö omana.

No elämästä kuitenkin nautitaan ja lisätään liikkuvuutta kameran kanssa, olipa se kytketty puhelimeen tai muutoin vaan kaulaan.