Jarrutien salaisuudet

(Moottoritiellä on kuuma)
Jos näin haluaa tulkita

Toivoisin, toivoisin hirvittävän paljon, että me kaikki autoilijat katsoisimme joskus peiliin, ettei meistä jäisi vain kaunis muisto asfalttiin.

Siellä peilissä pilkittää oma otsa ja naapurin keula, ei lähdetä keulimaan,
vaan vaihdetaan sievästi takaisin sille ajokaistalle (oikealle- vasenhan oli vain ohituskaista).
Jos joku haluaa ajaa jopa ylinopeutta, meidän tehtävämme ei ole mennä henkemme ja muiden hengen kaupalla eteen jarrutaamaan ja toimimaan pikkupoliisina.
Me emme voi tietää mikä hätä sillä kuskilla on, ihan oikeasti.
Sehän voi olla hullu tai humalassa, voi se olla menossa synnyttämäänkin tai what ever. Mennään vaan sinne oikealle ja annetaan sen mennä jookos.

Kesä on tulossa -sittenkin, otetaan se vastaan ilomielin 🙂

Some

Sosialisen median käyttö ja käyttäytyminen
on väliin kovin pasottaa2930ihmeellinen.
Mitä merkillisintä esitetään, sitä tehokkaammin se leviää.

Some on täynnä loistavia valokuvia ihmisten elämästä ja eri tapahtumista ympäri maailman, jopa niin hyviä,  että kelpaisivat mihin tahansa näyttelyyn tai kodin/toimiston seinälle.

Mikä sitten on julkinen ja mikä yksityinen? Sekin tieto näyttää himmenneen osalta somettajista. Yleensä lupaa kysymättä mitään ei saa levittää tai jakaa ainakaan omanaan. Tämä näyttäisi olevan yleinen tapa nykyisin, tämä toisten kuvan tai äänen käyttö omana.

No elämästä kuitenkin nautitaan ja lisätään liikkuvuutta kameran kanssa, olipa se kytketty puhelimeen tai muutoin vaan kaulaan.